Kuvaukset kotelossa

Kuopiolaisen Verjnuarmu -yhtyeen musiikkivideon kuvaukset saatiin tehtyä kahdessa päivässä. Bändiä kuvattiin keskiviikkona nuorisotalon salissa tosi pimeissä tunnelmissa. Tuli kyllä aika huikeata kuvaa. Toinen kuvauspäivä pyhitettiin videon tarinalle Rautalammin museon savupirtissä ja sen ympäristössä.

Jälleen tuli nähtyä sekin, ettei se suuri budjetti ole autuasta. Talkoohengellä ja bändin jäsenten, kavereiden ja sukulaisten voimin toteutettu yhteinen ponnistus antoi mahtavat resurssit keskittyä kuvaamaan ohjaamaan. Jos se kaikki taustatyö, valmistelut ja esiintyjien palkkiot, puvustus, catering, lavastus sekä raaka roudaus muutettaisiin rahaksi, olisi todellinen bubjetti varsin 5.000 euroa suurempi kuin nyt.  

Mutta nyt alkaa sitten ankara editointi. Tollasesta 3 tunnin raakamatskusta pitää kaivaa 0,5 -3 sekan pätkiä ja liittää ne jotensakin tolkullisesti yhteen muistaen, että kokonaisuus ratkaisee, ei sarja yksittäisiä kuvia. Taisi olla A.Hitchcock kun sanoi: "Kill your darlings". Ja tällä hän ei tarkoittanut näyttelijättärien listimistä (vaikka sitäkin menestyksellä toteutti). Hyvätkin otokset ja kuvat pitää tylysti heittää leikkaamon lattialle, jos ne eivät palvele kokonaisuutta.

Kommentit