Tarsem tarjosi teetä

Liityin joutessani Naamakirjassa ohjaaja Tarsem Singhin faniksi. Fanituksen pohjana on paitsi loistava musiikkivideo, "Losing My Religion" jonka Tarsem teki R.E.M. yhtyeelle joskus 90-luvun alussa, myös se, että olen tavannut hänet. Osallistuin aikoinani Taideteollisen Korkeakoulun ja Sibelius-Akatemian musiikkivideokurssille jonka kansainvälisenä tutorina Tarsem oli. Hän kävi henkilökohtaisesti kertomassa näkemyksiään musavideoiden ja palkittujen Levi's mainostensa tekemisestä. Luennolta jäi erityisesti mieleeni hänen ohjeensa: "There is only a one rule when you are making music videos -No rules!"

Jotenkin käsittämättömällä tavalla päädyimme session jälkeen Tarsemin kanssa Helsingin yöhön muutaman muun kurssilaisen kanssa. Höpinät venähtivät pikkutunneille ja istuimme jossakin Helsingin keskustassa olevassa yökahvilassa öbaut klo 4,30 juomassa teetä.  Eihän sitä arvannut kieltäytyä kun itse suuri guru omakätisesti vaati saada kantaa teetarjottimen pöytäämme ja tarjota muutaman kierroksen. Oli kuulemma saanut miljoonan taalan farkkumainostuotannosta palkkionsa....;) Toisaalta hän samalla opetti meille nuorille juipeille sitä nöyryyttä, mitä alalla menestymiseen vaaditaan. Et ole koskaan parempi kuin viimeisin työsi, joten ei pidä antaa nesteen, edes teen, kohota kuuppaan. Mutta, hey c'moon: Tarsem on omakätisesti tarjoillut mulle teetä!
wikipedia-Tarsem Singh

Kommentit