Heti ja huomiseksi, on kulunut vitsi kun asiakas tilaa videotuotantoa. Metkuillaan! kuorolevyn tunnusbiisin tilaus kuitenkin tapahtui lähestulkoon tällaisella aikataululla.
Alustava tilaus tuli kuvauksia edeltävänä päivänä. Iltaan mennessä selvisi, että ainoa mahdollinen kuvauspäivä olisi seuraava aamupäivä, jolloin kuorolla oli viimeiset harjoitukset. Jottei olisi mennyt liian helpoksi, ei 600 kuoron lasta voinut kuvata lähiksinä koska lupaa kuvien käyttöön ei olisi mitenkään saanut. Ei siinä sitten muuta kuin tuottaja, säveltäjä, sanoittaja Sari Kaasinen haalimaan muutama tuttu lapsi eturiviin ja kuoroharjoitusten jälkeiseen kuvaukseen. Päivän aikana lapset soittelivat vanhemmilleen ja pyysivät luvan.
Melkoisesta hässäkästä ja "käsikirjoituksen" lennosta sorvaamisesta huolimatta video valmistui ajallaan lehdistötilaisuuteen.
torstai, 23. helmikuuta 2012
maanantai, 30. tammikuuta 2012
Elokuva tuo näkyvyyttä paikkakunnalle
Suosimalla elävän kuvan tuotantoa ja luomalla tuottajille hyvät toimintaedellytykset, voidaan maalle ja paikkakunnalle saada positiivista näkyvyyttä. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa, joka lähti vahvalla panostuksella elokuvan Taru sormusten herrasta tuotantoon, on elokuvaan ja kuvauspaikkoihin liittyvä matkailu merkittävää. Maahan saatiin myös alan uusinta tekniikkaa ja osaamista, jota maailmanelokuvateollisuus edeleen hyödyntää.
Tämä vuoden Jussi-gaalassa palkittin Lappeenrannan Ylämaalla kuvattu elokuva "Hiljaisuus". Olisiko paikkakunnalla paitsi herättävä tukemaan ja auttamaan paikallisia luovien alojen yrittäjiä, tarjoamaan myös muualta tuleville tekijöille palveluja? Myötä tulevan positiivisen näkyvyyden lisäksi työllistettäisiin ja tuettaisiin paikallisia avustajia, majoittajia ja monia muita palveluntarjoajia joita tuotannoissa tarvitaan.
"Hiljaisuusuudelle" neljä Jussia
Tämä vuoden Jussi-gaalassa palkittin Lappeenrannan Ylämaalla kuvattu elokuva "Hiljaisuus". Olisiko paikkakunnalla paitsi herättävä tukemaan ja auttamaan paikallisia luovien alojen yrittäjiä, tarjoamaan myös muualta tuleville tekijöille palveluja? Myötä tulevan positiivisen näkyvyyden lisäksi työllistettäisiin ja tuettaisiin paikallisia avustajia, majoittajia ja monia muita palveluntarjoajia joita tuotannoissa tarvitaan.
"Hiljaisuusuudelle" neljä Jussia
tiistai, 20. joulukuuta 2011
Joulu Käsillä myös Taito-kaupan ikkunassa
Missäkö niitä videoita voi esittää, ihmetellään usein? Tasihinin talossa sijaitsevan Taito-kaupan ikkunassa pyörii joulun tienoon Joulu Käsillä -video joka on myös netissä. 23 tuuman lcd-televisiossa usb-tikulta videotiedosto pyörii luuppina yötä päivää ja toimii katseenvangitsijana sekä rohkaisee asiakkaita astumaan ovesta sisään. On muuten edullista mainostilaa!
sunnuntai, 11. joulukuuta 2011
Joulu Käsillä Tasihinin talossa
Taito Etelä-Karjala ry järjesti Lappeenrannassa 3.12.2011 Joulu Käsillä -tapahtuman. Oheisella tekemälläni videolla on tunnelmia tilaisuudesta. Videon suunnittelu Marianne Koskimies ja Juha Pietiläinen.
sunnuntai, 23. lokakuuta 2011
Taidenäyttelylle videomarkkinointia
Etelä-Karjalan taidemuseo tilasi Sesamilta simppelin markkinointivideon kaakkoisuomalaisten nuorten taiteilijoiden näyttelystä. Lähtökohtana on tuoda taideteoksille kasvot videolle mukaan lähteneiden taiteilijoiden omin sanoin.
sunnuntai, 16. lokakuuta 2011
Voi Vittiläine! sentään
Karjalaiset Itkijänaiset Sirpa ja Terttu laittoivat hulvattoman videomainoksen SiuTuubiin:
torstai, 8. syyskuuta 2011
Musiikkivideota pukkasi
Yhteisytössä Teatteriyhdistys KESY ry:n kanssa pläjäytimme kasaan musiikkivideon, tai paremminkin lyhytfilmin jossa biisi soi tarinaa tukemassa. Minna Mänttäri tuotti ja esiintyi yhdessä Seppo Äikkään kanssa, Sesam Production Oy ja Juha Pietiläinen hoitivat ohjauksen, kuvauksen ja editoinnin. Videon voi katsoa vaikkapa tästä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
